Kuvateksti

      TAKAKANSI

Inhimillinen ja elämänmakuinen kertomus vakavasta masennuksesta ja mielenterveysongelmista. Romaani perustuu osin tositapahtumiin. Paavo sairastuu vakavaan masennukseen ja yrittää rämpiä sieltä ylös. Hän kieltäytyy avusta ja vajoaa entistä syvemmälle. Pian hän ei enää tiedä, mikä on totta ja mikä ei.
    Voiko ihminen selviytyä sairaudesta omin voimin, kun arkipäivän askareetkin tuntuvat ylivoimaisilta?
      TARINA

Kolmas romaani Hiekkalinna syntyi pyynnöstä. Kaverini, joka oli kokenut parikin kertaa vaikean masennuksen ja nujertanut sen, pyysi minua kirjoittamaan romaanin masennuksesta ja siitä miltä sen kokeminen tuntui. Jos pyyntöä ei olisi tullut, en varmaankaan olisi teosta kirjoittanut. Nyt olen tavattoman iloinen, että sellainen tuli tehtyä. Kirjoittamisen aloitin vuoden 2007 syksyllä. Romaani onkin puoleksi tositapahtumiin perustuva. Vaikka teos perustuu haastatteluihin, silti paljon taustatietoa masennuksesta piti hakea netistä. Tällä kertaa romaanin nimi oli selvillä jo hyvissä ajoin. Kansikuvassa oli tässäkin pientä hakua, kun alkuperäinen kuva kuplasta naisen kädessä ehti lipsahtaa Myllylahden virallisille sivuille, eikä käden omistaja ollut tiedossa. Siksi kuva piti ottaa uusiksi ja kansikuvassa onkin veljenpoikani Antin tyttöystävän käsi ja kuplan sisällä Kari, 1v.
    Aiheen läheisyyden vuoksi kirjoittaminen oli työlästä ja vaikeaa. Joskus se tuntui jopa ylivoimaisen raskaalta. Sekin on totta, että varmaan kirjoitin myös itseäni ulos veljeni kuoleman aiheuttamasta shokista. En myöskään halunnut, että romaanista voisi tunnistaa ketään. Siksi laitoin tarinaan myös mielikuvitushahmon Ottajan, joka häärää kertomuksen toisella tasolla. Kolmannella tasolla seikkailee yhdeksänvuotias Paavo-poika. Läheisyyden ja tunnistamisen pelon vuoksi muutama hyvä luku jäi käyttämättä. Onneksi lauseesta "Paavo on hevosen nimi" ei tarvinnut luopua, vaikka kyseinen lause tuli suoraan haastattelusta.
    Teos oli jäädä julkaisematta, koska Myllylahti ilmoitti ensin, ettei se hyväksy teosta julkaisulistalle, koska oli lopettamassa toimintaansa. Alkuvuonna 2010 tuli kuitenkin ilmoitus, että he haluavat sittenkin Hiekkalinnan julkaistavaksi. Olin jo ehtinyt sopia Nordbooksin kanssa rikosromaanista, joten sitten neuvoteltiin. Onneksi Nordbooks jousti sen verran, että Hiekkalinna julkaistiin keväällä ja Ei mainittavaa motiivia syksyllä. Nyt oli jo enemmänkin vääntöä siitä, mitä ja miksi alkuperäisestä käsikirjoituksesta muutettiin tai poistettiin. Osan muutoksista hyväksyin, mutta osaa en. Vääntö oli tiukkaa, mutta en vain voinut antaa joistain asioista periksi, koska katsoin niiden olevan niin tärkeitä kokonaisuuden kannalta, että niiden oli oltava siellä.
    Viimeisin versio valmistui helmikuussa 2010, joten aika tipalle se meni, koska julkistamistilaisuus oli huhtikuussa. Itse olen teoksesta tosi ylpeä, vaikka odotin hieman enemmän palautetta. Ehkä juuri siksi, että romaani oli niin lähellä itseäni ja masennus niin äärettömän vaikea ja pelottava aihe.